Voimaannu omin tavoin

Kevät alkaa kurkotella lisääntyvän valon myötä ja tämä kaikki saa aikaan paniikin. Jostain kummasta syystä keväällä ihmisen pitäisi pystyä kuoriutumaan talvi vaatteistaan ja muuttua jopa persoonana. Kevät ihminen on aikaan saava, energiaa pursuava, uusia ideoita pulppuava ilotulitus tykki. 

Kaikki mitä kerrotaan suomen kielellä korostetaan pienillä hihkaisuilla ja liioitelluilla käden liikkeillä. Mahtavia suunnitelmia suorastaan tunkee ja pieni kutka päällä riennetään suorittamaan edes jotain näistä.
Entäs jos olet valmiiksi uupunut, suorastaan epätoivoisen väsynyt. Aurinko ainoastaan sattuu silmiin ja näet vain ja ainoastaan kuraa, pölyä ja tekemättömiä kevättöitä?

Koiriin en väsy koskaan, mutta kaiken maailman menoista olen valmis tinkimään. Me tykätään edelleen käydä reeneissä. Tavata ystäviä ja voimaantua. Me tykätään nuuhkia metsän tuoksua ja maan aromeja jotka heräilee. Me tykätään pötköttää kasassa ja ajella autolla kaikkiin kivoihin metsiin. Ehkä meidän ei olekkaan pakko lähteä mukaan kevät festivaaleihin vaan nauttia pienempi muotoisista karnevaaleista ihan omalla tavalla !

Ja kuten minulle juurikin tänä aamuna sanottiin ystävällisesti ja päättäväisesti, opettele rentoutumaan !! Tästä otan mantran itselleni ja me opetellaan se ihan vaikka työ voittona !

Ja onhan meillä yksi meno sunnuntaille varattuna meinasin jopa unohtaa. Siellä nähdään kaverit !! 





 Entä teillä? Kokemuksia lisääntyvän valon tunteista, suunnitelmista, kertokaa, jakakaa ajatuksia !! Ja seuraava postaus haluatteko arvonnan, linkityksen blogiinne, mitä kertokaa sekin :)

Kommentit

  1. Itellä ainakin näin keväisin herää "pesänrakennus vietti", vaikken raskaana olekkaan. 😀 Koko ajan haluis siivota ja touhuta, mutta tunnit loppuu kesken ja välillä jaksaminen. Pihan siistiminen ja suunnittelu iskee hurjan voimakkaasti, omakotitalon ihanuuksia. Vähemmän ihanaa ne lumen alta paljastuvat paska kasat. 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu vähemmän ihanaa myös mieletön roskamäärä oksineen lumen alta ja pitäs tehä :O
      Ihana että jaksat touhuilla mä en nyt jostain syystä ja tuntejaan ei oo käyttää työn lisäksi. Tsemppiä sulle ♥ siihen pesänrakennukseen !!

      Poista
  2. Se on myöskin nykyajan trendi: aina pitäisi suoriutua, olla tehokas. Itse en ole. Sitä paitsi kevät on kaiketi vieläkin itsemurhatilastojen huippuvuodenaika, se on monelle väsymystä. Minullekin. Ja minun mielestäni on ihan ok relata, ei tarvitse painaa täysillä. Omaa aikaa pitää olla ja saada ottaa. Jokainen voimaantuu tavallaan. Minäkin voimaannut metsässä koiran kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun kiva kuulla etten ole yksn ♥ Sillai positiivisessa mielessä ja totta
      yleinen maailmankuva ja some eivät anna lupaa hengähtää ellei sitä vaan väkisin
      itselle ota ! Koitetaan jaksaa :) Ja mennään metsään voimaantumaan

      Poista
    2. Tuli työpaikan osoitteesta :D

      Poista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥