Luonnetestin uusinta

Mehän sitten uusimme Jalon kanssa luonne testin sunnuntaina Rengossa. Paikka oli toukokuulta tuttu kennelhovin ihastuttava, luonnon kaunis paikka. Siellähän vietimme saksanpaimenkoiraliiton tokoilu päivää.
Helteestä huolimatta järven läheisyys toi kaivattua vilvoitusta ja selvisimme melkoisen vähin vaurioin. Tuomarit olivat mukavat ja aikataulu mitoitettu jetsulleen.

Kuten arvasinkin leikkiin Jalo ei innokkaasti lähtenyt tuomarin kanssa. Kelkkaa haukuttiin, mutta unohdettiin melkoisen nopsasti, mutta vaikutti sillai että hyökkäys auton takaa tuli kelkan lähellä, joten viis veisasi siitä ja katseli vielä kelkkaa. Tynnyri ja maasta nouseva mytty eivät juuri pientä normaalia säpsähdystä kummempaa aiheuttaneet.

Pimeässä huoneessa etsi kyllä koko ajan, mutta vasta pienen valo avun jälkeen suuntasi lahkeeseen. Ampumista ei noteerannut lainkaan ja niin uhka seinässä alkoi haukkumisella ja päätti sitten että en taida viitsi. Pysytteli hiljaa katsellen.
Oma arvioni ekaan kertaan nähden on että Jalo oli tuolloin liian nuori, vasta noin kaksi vuotias ja kypsyminen näkyi varmuutena kaikilla osa alueilla. Pisteitä 135 ja pienet miinukset 125 lopullinen tulos. Ei minusta huono :) Tuomari sanoikin Jalosta että helposti lähestyttävä, avoin koira, joka hermostuu vasta tosipaikan tullen. Allekirjoitan!!

Vielä toivotan uuden lukijan joukkoomme. Kesää sinulle Niina Annikki ♥ Viihdy parissamme.






Kommentit

  1. Joo oli ihan siinä ja siinä oliko Rexkään silloin 2012 valmis ollessaan 4v (+3kk). Ollu niin kauhean hitaasti kypsyvää sorttia, mitä tulee päänuppiin.. :D Mutta en malttanut odottaa kauempaa ja hyvinhän se meni, oli kakara luonteeltaan tai ei ;) Onnea teillekin hyväksytystä tuloksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, parempi mieli ku ei jäänyt roikkumaan tuokaan. Teillä oli muistaakseni melkoisen hyvät pisteet. Niilo ei juurikaan ole muuttunut niin radikaalisti iän myötä ku Jalo, Mitähän meidän ukoista tulis jos vietäs ne taas muutaman vuoden päästä :) Saatas kauheet pisteet :D

      Poista
    2. Eihän se loppupistemäärä ratkaise, vaan osa-alueet ^_^ Mutta ihtensä näköinen oli ja olin jo sinne mennessä ja sieltä tullessa ihan samaa mieltä, että sama mitä sieltä ois tullu niin ihana koira se on, ihan oma laatuaan ja hyvä juuri sellaisena kuin se on :)

      Poista
    3. Siis toki, hyväksytty tulos määräytyy sekä osa-alueista, että loppupisteistä, kun hermorakenne (ja mikähän muu oli) ei saisi mennä miinukselle, mutta tätä yleisesti toitottavat, että älkää ihmiset katsoko loppupisteitä, vaan niitä osa-alueita :D :D

      Poista
  2. Onnea vielä hyväksytystä tuloksesta! :)

    VastaaPoista
  3. Onnittelut myös täältä! :) Onhan tuo 2 vuotias viel ihan "junnu" ainakin jos puhutaan uros sakemannista. Itse vein MH kuvaukseen Hukan kun täytti 2 vuotta ja kyllä sen huomas! :D Varmaan tulisi hieman erilainen kuvaus jos veisi nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sitä vaan ei oikein aatellu silloin ku oli kauhee kiire tehä sitä ja tätä. Tuntuu että aika
      loppuu aina kesken tavalla tai toisella. Mutta se on elämää ♥

      Poista
  4. Onnea! ja kiitos, varmasti viihdyn. :)

    VastaaPoista
  5. Se on elämää! Ja niin tuttu tunne tuo että ei kerkee mitään :D Tai ainakin se välillä tuntuu siltä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥