Ostoksia ja ulkoilua

Hei kaikille ja pakkanen hellitti ja jäälle pääsee. Tänään vapaan kunniaksi sinne kiirehdittiin ja että ukot ottivat ilon karvaisista rinnoistaan päästellen menemään. Onneksi Niilo pitää sen verran ääntä että mahdolliset pupujussit häippäävät näkyvistä.
Mikä siinä muuten on että ikää kun tulee lisää ääni kovenee ja kimenee. Onko minullekin ehkäpä käynyt niin, kertokaa tutut jos huomaatte minussa sellaisia piirteitä.
Kisat lähestyy ja reeniä jaksaa jaksaa. Tänään hiottiin esteen ylityksen käännöksen jälkeistä suoruutta. Palkkasin usean yrityksen jälkeen vasta täysin onnistuneesta asennosta. Olen huomannut että kun jaksaa vaatia niin Niilokin keskittyy ja yrittää parantaa palkan eteen. Meillähän se palkka Niilolla on PALLO. Mikään muu ei ole niin kiva. Kunhan ei ole tennispallo. Tennispallo ei ole palkka.


Huomenna ihanaa löysäilyä että ulkoilua . Sunnuntaina Jalon oma päivä treffien merkeissä ja jos nuoret saisi vielä keskittymään reeneihin hallissa. Syön muuten tässä suu ihan täynnänsä Maraboun uutta pähkinä  suklaata. Sairaan hyvää. Mutta enhän mä voi teille tässä suklaaksi muuttua.



Löysin aivan ihanan paikan tilailla uusia pantoja, Jalohan katkoo pantoja ihan mennen tullen. Vaarallista. Ensimmäinen malliston uutus löytyi Peten koiratarvikkeesta, jossa on aivan mielettömän hyvä palvelu. Tilausta sisään ja seuraavana päivänä paketti löytyi kioskin takahuoneesta. Zooplus saa minulta tai ei saa yhden aiemman tilauksen jälkeen yhtään tilausta. Muilla onnistunut loistavasti. Älkää edes kysykö.


Kommentit

  1. totta kai ne keskittyy treeniin :)
    ai nuoret <3

    VastaaPoista
  2. Niin eli nuoriso, kaikki me ollaan nuoriso ;) Eiks me oltu molemmat
    siinä 25 hujakoilla??

    VastaaPoista
  3. Mikäs zooplussan toiminta?? Yhden pedin olen sieltä joskus tilannu.. Muistaakseni toimitus aika oli tosi pitkä... Tyytyväinen olen ollut petenkoira tarvike tuotteisiin sekä todella nopea toimitus! :)

    VastaaPoista
  4. Konsta lähettää terkkuja pojille, kovasti seuraili ruudussa liikkuvaa luuta kun liikuttelin hiirtä :D

    VastaaPoista
  5. Zooplus hukkas mun tilauksen,myönsivät ja nyt tilaamiani petejä ei ollut, rahanpalautus äärettömän hankalaa ja taivuin ja otin toiset pedit, tähän tarvittiin 21 gmail viestii!!!

    VastaaPoista
  6. Ihana Konsta, pitäskö ettii Konstalle hiiri jostain ;)

    VastaaPoista
  7. Oho! en taida minäkään enään tilata sieltä mitään.

    VastaaPoista
  8. Suosittelen jatkamaan Peten linjalla :) Tai sitt mulle vaan kävi niin, tilaus meni 3 viikkoo sitten ja tie milloin petit tulee :)

    VastaaPoista
  9. Haaste ;) http://avattaret.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥