Päin Pääsiäistä

Pääsiäinen tietää monelle useamman päivän vapaita, yhdessä oloa ja ulkoilun lisäksi hillitöntä mättöä. Itselle noista kolahtaa lähinnä ulkoilu ja jaa, voisipa sitä yrittää mättää herkkujakin.
Hienoisen rauhan laskeuduttua mieleen ( työnsin huolet siis piiloon ) kaikki palautui jälleen eilen. Tuntuu että minua sysitään urakalla tekemään päätöksiä, joihin tuskin olen valmis. Haluaisin yrittää rauhoittaa pääsiäisen, mutta vaikeaa on. Lauantaina kuitenkin palvelemaan mökkiläisiä, joita toivottavasti on liikkeellä sankoin joukoin. Se kuitenkin on ihanaa.

Poikien kanssa olemme ulkoilleet runsaasti jäällä, jossa horisontti riittää havaitsemaan kaukaisimmatkin koiruudet. Kuten tänäänkin, viisainta oli rämpiä pusikon kautta pois, kuin jäädä kokeilemaan hieman äksyn nartun ja kahden uroksen kokoonpanoa. Jalollekkin lenkillä irvisteli, josta Jalo tosin ei ollut millään. Ukko kestää loistavasti uhittelevat typykät ja väistelee ainoastaan. 
Yllättävän hyvin olen selvinnyt kahden kanssa lenkeillä, mutta kyllähän sitä tietynlainen mestari alkaa olemaan. Vai tunnetteko ketään jolla on ihan oikeasti silmät selässä, kallon sivuilla sekä päälaella. Kuulo sekä näkö tarvittaessa loistavat ( normaalisti keskinkertaiset ) ja juoksu vauhti hipoo maailman ennätyksiä. Päälle tulevat mammutin voimat, liukkauden pito sekä tasapaino, näissäkin mestaruus luokkaa.

Tottisteltiin hieman äsken pihalla ja ensimmäistä kertaa Jalo pamahti liikkeestä oikeaoppisesti maahan ja oikeaan asentoon. Niilolla tuppaa asento olemaan joskus hieman sivuun. Tottis on myös itselle tietynlaista mielenrauhaa, ei ajattele oikeastaan muuta kuin liikettä, joten vaikka meistä ei huippuja tulisikaan, tuo harrastus jaksaa kantaa.

Ihanaa Pääsiäistä kaikille ja koirulit ja kisulit, ehkä mamma keksii teillekin pääsiäisherkkuja..olisiko pasha mitään ?? Ei varmasti ja mämmiin en minäkään edes katso ♥ 





Kommentit