Talvi on täällä

Ihanaa kun on paljon lunta kaikkialla. Pakkasta aamulla 24 astetta ja lämpötila laskee sisällä helposti mukavaan 17 asteeseen.  Saa kolailla mielin määrin ja pukeutua reilulla kädellä. Uskoitteko? Ajattelin jos tuon kirjoittamalla kannustaisi itseään uskomaan talven ihmemaahan. Oikeasti lenkillä paleli niin kamalasti että jos olisi itkenyt, kyyneleet olisivat jäätyneet kiinni.
Niilon pienet tassut eivät kestä kuin pienoisia lenkkejä, joten Jalon kanssa uurastimme hytisten teitä pitkin. Tosin Jalolla ei varsinaista hätää ole, tunkee lähinnä itseään lumen sekaan. Pää hangessa tutkii elämää lumen sisällä.

Eilen kävimme täyttämässä pakastimen ja samalla kiskaisin pojat autosta parkkihallissa. Parkkihalli täynnä immeisiä, kirpputori ja hälinää kaikkialla. Olisiko ollut helpompiakin paikkoja lähteä lenkille. Ainakin vauhti oli ripeä poistuessamme hallista.
Mustissa ja Mirrissä oli kuulemma ollut rotuesittelyssä saksanpaimenkoiran pentuja näytillä. Vieläpä tutusta paikasta. Miksen ollut silloin siellä ja toisaalta hyvä etten ollut. Olisin varmaan sulanut lattialle.

Jalolla on muuten aika hauska tapa, lumien taas tultua se peittelee kuonollaan Niilon tarpeet. Mistähän tässä on kyse? Siisteydestä vai aivan jostain muusta alkukantaisesta asiasta.
Koittakaa pysytellä lämpiminä ja huomenna olisi tokoilua ryhmässä. Kuinka siellä tarkenee? Vielä lopuksi tervetuloa peräti kaksi uutta lukijaa. Ihanaa että liityitte joukkoon Ria ja Heidi :)

Ja blogin uusi ulkoasu alkaa olla valmiin puoleinen, mitä pidätte?  Kiva väliin uudistua.





Kommentit

  1. Me nautitaan niin paljon näistä pakkasista ja tänään sateli lisää lunta! Jee. :)
    Misulle heitin eilen iltalenkillä töppöset jalkaan, ku oli -19 pakkasta, Rocky painelee hyvin ei mitään merkkiä kylmyydestä, tuntuu saavan enempi vain vauhtia. :D
    Meilläkin keskiviikkona tottis treenit, onneks on lämmin halli niin ei tartte pihalla seiskoskella, kun vuoroa odotellaan.

    VastaaPoista
  2. Oi halli, antasin sellasesta mitä vaan.Ainakin melkein.
    Me ollaan jäähallin kentällä.Ainaskaan ei tuu turhaa
    seisoskelua ( kuten joskus saattaa kesällä väsyneenä livetä
    vieruskaverin kanssa hihittelyksi) vaan totista toimintaa:)

    VastaaPoista
  3. Hui, paljon siellä on oikein pakkasta! Ja missä te asutte kuin noin paljon pakkasta :D Ulkoasu vaikuttaa kivalta, bannerin kuvat vaan ona ainakin omalla perus läppärin näytöllä venyneet mittasuhteiden puolesta pieleen :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä,korjasin banneria. Täällä sitä ollaan Lahdesta
      jonnin verran pohjoiseen ja nytkin mittari näyttää -20. Palelevalle
      ihmiselle tää on ihan liikaa:)

      Poista
  4. Ah ja voih. Mäki oisin varmaan sulanu sinne M&M:n lattialle. Pitäs käydä tänään Vaasan putiikissa, toivottavasti siellä ei tule mitään liian ihanaisia yllätyksiä vastaan ;) Kyllähän me täällä pakkasissa pärjäillään, kun ei sinne ulos tarvi lähteä kun ei ole sitä koirakaveria (onko se nyt sitten hyvä vai huono asia?). Hyvä asia tämä on sen puolesta, että kotikissakarkulainenkaan ei enää halua ulos käymään! Jalolla on muuten hyvä asenne näihin keleihin, ehkä pitäisi ottaa siitä mallia ja olla ulkona kuin lapsena?

    VastaaPoista
  5. Hmm se on huono ja hyvä kun ei tartte lähtee. Nytkin kauhistuttaa
    ajatus tulevasta tokosta pihalla, mutta tiedän tunnin loputtua kuitenkin
    olevani miltei onnellinen:) Jalosta todella pitäisi ottaa oppia monessa asiassa
    sillä se tyyneys yhdistettynä juuri tuollaiseen lumi riehakkuuteen on superia.
    Kissahan osaa myös nauttia elämästä:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

KIITOS VIESTISTÄSI ♥