maanantai 16. lokakuuta 2017

Toko koe Hausjärvi

Mulla on ongelma ja ihan vaan tiedoksi montakin mutta ei mennä liian lähelle totuutta.  Me kävimme kisoissa. Me kävimme haistelemassa huolella hallin lattian ennen ja ja jälkeen kisan ja kisan aikana.
Monta ihanaa neliömetriä täynnä mitä huumaavampia tuoksuja. Tuoksuja jotka sekoittivat Aapon pään ja emännän. 
No varsinaisesti mun nokka ei hallin lattiaa nuollut mutta epätoivo pirulainen iskeytyi harteille ja jämähti paikalleen. Yrityksistä siis virityksistä huolimatta me saatiin kolmostulos ja täysi sata pistettä ihan vaan nuuhkimalla.  Ei huono.

Kuinka vaikeaa on komentaa koiraa julkisesti kisan aikana ? Tai kuinka noloa on seistä perusasennossa ihan yksin ? Noh meidän karttaan ei piirrelty tuona lauantaina mitään järkevää mutta onneksi mitään ei ole menetetty. Huolella valmistellun kokemuksen jälkeen mua tuskin osaa enää jännittää mikään niinkuin ennen. Seuraavalla kerralla saatamme haistella tuomarin, häipyä kehästä, alkaa nujakoimaan, syödä kehä sihteerin eväät, kakkia matolle tai sitten me voimme petrata ykkösen. Miten luulette meille halloweeninä käyvän ?

Toivottavasti kehän reunoja ei ole vuorattu tuoksuvilla kurpitsoilla tai lentäviä aaveita löytyisi katosta. Taidan varmuudeksi naamioitua teemaan sopivalla asustuksella.

Kuvat Kristiina Kerttula kiitos !  


maanantai 9. lokakuuta 2017

Jäljen aloitteluja lokakuussa

Vaikka on elämässä ollut kaikkea muutakin mukavaa niin on me muistettu reenatakkin. Toisaalta se kaikki muu elämän suola sokeri ja karkki mahdollistaa hyvän mielen myös reeneihin.

Aapon kanssa pääsimme asian tuntevassa opissa metsä jäljen saloihin ja meidän tietämys siinä asiassa on aika surkea. Pelto jäljillä tampattu muutamaan otteeseen siinä kaikki. Metsä jälki vaikuttaa niin paljon paremmalta ja siihen saattaa ihan innostua. Hämmästykseni Aapo on osoittautunut erittäin päteväksi tuossa lajissa ja kepit nousevat maasta sujuvasti. Myös esineet lähtevät ukon matkaan mukavasti maastosta.

Tätä tukemaan tehostetaan tottista, seuraamista, eteen menoja, esteitä ja vaikka mitä. Ei ainakaan pääse kyllästymään ja juurtumaan paikalleen. Toki tokoa jatketaan edelleen ja tuossa lauantaina olisikin kisa tiedossa. Jälleen asenteella kehä  ja liikkeet parhaalla mahdollisella tavalla läpi. Muuta emme odota, uneksi ja jos jotain tulosta saadaan ilolla sen vastaanotamme.

Ja lopuksi minulle huikea juttu  kun pankkikortin kadotin tuossa karkki seikkailujen välissä. Muistin kotona käydessäni käväisseeni aika laajalla sänkkärillä ja toiveikkaasti pistin pojat etsimään. Alun haahuilun jälkeen Jalo ilmaisi kortin jäämällä seisomaan sen luo. Hitsin pimpulat että noi on viisaita otuksia. Varsinkin Jalo joka näennäisestä nallemaisuudestaan ja ei kiinnosta asenteesta huolimatta jaksaa usein yllättää kun sitä vähiten odottaa.

Palaillaan loppuviikosta jälleen uutisten merkeissä, huomenna sitä tottista ja kiva kun on saatu jälleen uusii lukijoita TERVETULOA !!!

Kuvat Kristiina Kerttula 


maanantai 11. syyskuuta 2017

Haaveista totta

Pitäisikö laittaa ainoastaan päivitys onnellinen. Riittäisikö se tuomaan esille tunteen jota en vieläkään ihan taida uskoa.
Mä olen aika sitkee reenaaja mutta olen aina aliarvioinut omat mahdollisuudet kun tää kuitenkin jotenkin menee pieleen. Eilen ei mennyt pieleen lainkaan. 

Oikeastaan eiliseen kiteytyi vuosien haaveet, unelmat, toiveet. Kaikki se mitä olen salaa pienesti toivonut, ääneen uskaltamatta edes kuiskata. Se että me oltiin ehkä kerran maailmassa lähellä koirakkoa, yhdessä tekevää tiimiä. Kykenin kuljettamaan koiraa kentällä liikkeestä toiseen. Pystyin jopa kiittämään Aapoa muutamaan otteeseen. Ihan pienesti unohdin  muut ihmiset ja tartuin/keskityin hetkeen.  Se kallisarvoinen hetki josta ei ole varaa hukata sekuntiakaan koska sitä et koskaan saa takaisin.

Koiranohjaajana olen mallia ravisteltava aika ajoin. Ja voin kertoa että on ravisteltu mutta koen kuitenkin rakkaudesta lajiin ja puhtaasta hyvästä tahdosta. Itse tulen tekemään kaiken tarvittavan työn mutta en voi millään tavoin ohittaa/väheksyä kouluttajan tukea, turvaa.

Tuntuu kun olisi tunkenut itsensä ulos jostain itse luomastaan kuplasta. Kuplasta jossa leijailee mä en osaa/ei tuu mitään ja huomannut uuden maailman jossa leijailee me osataan/me yritetään onnistua !

Aapo suoritti radan mallikkaasti ja liikuttavinta oli ehkä yleisarvio 10. Siihen kulminoitui parhaiten se että olimme pystyneet luomaan yhdessä jotain ainutlaatuista. Meille isoa ja tärkeää.

Konaispisteet 189,5 sekä KP 12 koiran sarjassa ykkösinä, YKKÖSINÄ !! Me !! Oikeesti !! 

Kouluttajan kujeilun takia jännitin lähinnä olemmeko lähelläkään ykköstulosta ja se tunne kun seisoit viimeisenä vastaanottamassa meidän palkintoa.  Alokasluokan voittoa.  Aapon ja mun. Ehkä isoin yllätys mun koiramaailmassa ! Koskaan? :D

Palkinnon omistan yhtä lailla Aapolle ja mulle sekä Kristiina Kerttulalle. Mitkään sanat tai teot eivät voi kiittää tarpeeksi paljon tätä sydämensä peliin laittavaa koutsia. Ja mä jotenkin luulen että tarviin edelleen ravistelua ♥ KIITOS että olit jakamasssa tän tunteen kanssani. Paikalla kun pienistä haaveista kasvoi jotain suurta. Suurempaa kuin kykenin/kykenen tajuamaan.




lauantai 9. syyskuuta 2017

Asenteen metsästys ja syndet

 Elämä ei oo aina vaaleenpunasta vaan sen monia eri sävyjä. Takapakista toiseen myös koirankoulutuksessa ja joskus ihan oikein urakalla.
Kuinka sä päätät onnistua ja parantaa yhteistyötä koirasi kanssa ja sitten jokin suistaa taas jälleen kerran hakkaamaan päätä paksuun tiiliseinään.

Tänään paikkamakuu epäonnistui monin eri tavoin, mun asenne toisen koiran karatessa Aapon päälle, Aapon reagoidessa ja minun uhmakaskin reaktio vetää koira tilanteesta ja lähes paeta paikalta.
Vain reenikavereiden ja koutsin täpäkkä puuttuminen asiaan sai mut seisahtumaan viiimein sijoilleen. 
Se valtava suru, menetetyn pelko paikkamakuun suhteen oli tunne mielessä järisyttävä. Ja kerrottakoon nyt vaikka yleensä en näin tee, meillä on huomenna kokeet.
Olen saanut pariltakin taholta runsaasti palautetta asian tiimoilta. Ymmärrän kuinka eri tavoin minun olisi pitänyt toimia mutta en kyennyt. Elämässä todellakin sattuu monenlaista ikävää ja ei pelkästään koulutuksessa.  Se kuinka korjaat/hoidat vahingot onkin sitten omasta ja vain omasta itsestä kiinni. Tänään meinaan tarttua en todellakaan pulloon vaan peiliin. Kysyä itseltäni yhä uudestaan ja uudestaan kuinka olisin voinut toimia tilanteessa toisin.
Aapo on ansainnut taitavuudessaan sen kaiken hyvän ja edes minulla ei ole oikeutta tuhota sitä valtavaa työmäärää johon koultuksessa tähdätään.

Huomenna on kuitenkin uusi päivä johon suhtaudun luottavaisen toiveikkaasti. Minä saan tarvittavaa tsemppausta joka varsinkin nyt on kullan arvoisen tärkeää. Jos jotain aion oppia omasta tavastani hoitaa tilanteita on päättäväinen asenne. Asenne jota ei jätetä kentälle, asenne joka kunnioittaa tilanteessa myös koiraa, asenne joka vaikuttaa reeni kavereihin, asenne joka määrittää koirankoulutuksen perusperiaatteet.

Repussa on jo kilpailua varten tarvittavat paperit, asenteen heitän vielä päällimmäiseksi ja pidän siitä tavattoman hyvää huolta. Kaveriahan ei jätetä !! Milloinkaan ! 

 Kuvat Kristiina Kerttula

Eikä unohdeta eilistä päivää Niilo Nipa mies täytti 9-vuotta!! Maailman kultaisin ukkeli, taitava ehkä jo nyt hieman väsynytkin. Hän kuitenkin pääsi reenikentälle humppaamaan pallon kanssa ja se oli hänelle kovin tärkeää.

Kaksi mahdottoman erilaista päivää tunteiden kirjoa liikutuksesta, surusta, epätoivosta. uskosta, toivosta ja pelostakin. Oli aivan pakko laittaa ajatusten myllerrys esiin jos vaikka pieni aurinsäde pilkahtaisi sateen keskelle. Ja pilkistäähän se jos itse luottaa ja uskoo !!