maanantai 11. syyskuuta 2017

Haaveista totta

Pitäisikö laittaa ainoastaan päivitys onnellinen. Riittäisikö se tuomaan esille tunteen jota en vieläkään ihan taida uskoa.
Mä olen aika sitkee reenaaja mutta olen aina aliarvioinut omat mahdollisuudet kun tää kuitenkin jotenkin menee pieleen. Eilen ei mennyt pieleen lainkaan. 

Oikeastaan eiliseen kiteytyi vuosien haaveet, unelmat, toiveet. Kaikki se mitä olen salaa pienesti toivonut, ääneen uskaltamatta edes kuiskata. Se että me oltiin ehkä kerran maailmassa lähellä koirakkoa, yhdessä tekevää tiimiä. Kykenin kuljettamaan koiraa kentällä liikkeestä toiseen. Pystyin jopa kiittämään Aapoa muutamaan otteeseen. Ihan pienesti unohdin  muut ihmiset ja tartuin/keskityin hetkeen.  Se kallisarvoinen hetki josta ei ole varaa hukata sekuntiakaan koska sitä et koskaan saa takaisin.

Koiranohjaajana olen mallia ravisteltava aika ajoin. Ja voin kertoa että on ravisteltu mutta koen kuitenkin rakkaudesta lajiin ja puhtaasta hyvästä tahdosta. Itse tulen tekemään kaiken tarvittavan työn mutta en voi millään tavoin ohittaa/väheksyä kouluttajan tukea, turvaa.

Tuntuu kun olisi tunkenut itsensä ulos jostain itse luomastaan kuplasta. Kuplasta jossa leijailee mä en osaa/ei tuu mitään ja huomannut uuden maailman jossa leijailee me osataan/me yritetään onnistua !

Aapo suoritti radan mallikkaasti ja liikuttavinta oli ehkä yleisarvio 10. Siihen kulminoitui parhaiten se että olimme pystyneet luomaan yhdessä jotain ainutlaatuista. Meille isoa ja tärkeää.

Konaispisteet 189,5 sekä KP 12 koiran sarjassa ykkösinä, YKKÖSINÄ !! Me !! Oikeesti !! 

Kouluttajan kujeilun takia jännitin lähinnä olemmeko lähelläkään ykköstulosta ja se tunne kun seisoit viimeisenä vastaanottamassa meidän palkintoa.  Alokasluokan voittoa.  Aapon ja mun. Ehkä isoin yllätys mun koiramaailmassa ! Koskaan? :D

Palkinnon omistan yhtä lailla Aapolle ja mulle sekä Kristiina Kerttulalle. Mitkään sanat tai teot eivät voi kiittää tarpeeksi paljon tätä sydämensä peliin laittavaa koutsia. Ja mä jotenkin luulen että tarviin edelleen ravistelua ♥ KIITOS että olit jakamasssa tän tunteen kanssani. Paikalla kun pienistä haaveista kasvoi jotain suurta. Suurempaa kuin kykenin/kykenen tajuamaan.




lauantai 9. syyskuuta 2017

Asenteen metsästys ja syndet

 Elämä ei oo aina vaaleenpunasta vaan sen monia eri sävyjä. Takapakista toiseen myös koirankoulutuksessa ja joskus ihan oikein urakalla.
Kuinka sä päätät onnistua ja parantaa yhteistyötä koirasi kanssa ja sitten jokin suistaa taas jälleen kerran hakkaamaan päätä paksuun tiiliseinään.

Tänään paikkamakuu epäonnistui monin eri tavoin, mun asenne toisen koiran karatessa Aapon päälle, Aapon reagoidessa ja minun uhmakaskin reaktio vetää koira tilanteesta ja lähes paeta paikalta.
Vain reenikavereiden ja koutsin täpäkkä puuttuminen asiaan sai mut seisahtumaan viiimein sijoilleen. 
Se valtava suru, menetetyn pelko paikkamakuun suhteen oli tunne mielessä järisyttävä. Ja kerrottakoon nyt vaikka yleensä en näin tee, meillä on huomenna kokeet.
Olen saanut pariltakin taholta runsaasti palautetta asian tiimoilta. Ymmärrän kuinka eri tavoin minun olisi pitänyt toimia mutta en kyennyt. Elämässä todellakin sattuu monenlaista ikävää ja ei pelkästään koulutuksessa.  Se kuinka korjaat/hoidat vahingot onkin sitten omasta ja vain omasta itsestä kiinni. Tänään meinaan tarttua en todellakaan pulloon vaan peiliin. Kysyä itseltäni yhä uudestaan ja uudestaan kuinka olisin voinut toimia tilanteessa toisin.
Aapo on ansainnut taitavuudessaan sen kaiken hyvän ja edes minulla ei ole oikeutta tuhota sitä valtavaa työmäärää johon koultuksessa tähdätään.

Huomenna on kuitenkin uusi päivä johon suhtaudun luottavaisen toiveikkaasti. Minä saan tarvittavaa tsemppausta joka varsinkin nyt on kullan arvoisen tärkeää. Jos jotain aion oppia omasta tavastani hoitaa tilanteita on päättäväinen asenne. Asenne jota ei jätetä kentälle, asenne joka kunnioittaa tilanteessa myös koiraa, asenne joka vaikuttaa reeni kavereihin, asenne joka määrittää koirankoulutuksen perusperiaatteet.

Repussa on jo kilpailua varten tarvittavat paperit, asenteen heitän vielä päällimmäiseksi ja pidän siitä tavattoman hyvää huolta. Kaveriahan ei jätetä !! Milloinkaan ! 

 Kuvat Kristiina Kerttula

Eikä unohdeta eilistä päivää Niilo Nipa mies täytti 9-vuotta!! Maailman kultaisin ukkeli, taitava ehkä jo nyt hieman väsynytkin. Hän kuitenkin pääsi reenikentälle humppaamaan pallon kanssa ja se oli hänelle kovin tärkeää.

Kaksi mahdottoman erilaista päivää tunteiden kirjoa liikutuksesta, surusta, epätoivosta. uskosta, toivosta ja pelostakin. Oli aivan pakko laittaa ajatusten myllerrys esiin jos vaikka pieni aurinsäde pilkahtaisi sateen keskelle. Ja pilkistäähän se jos itse luottaa ja uskoo !!


tiistai 29. elokuuta 2017

BH JA TOKO !!

Olen tavattoman onnellinen kahdesta onnistuneesta kisa tuloksesta. Tyytyväinen itseeni että ylipäätään uskalsin kahlata ne läpi. Ilman pientä persuuksille potkimista tuskin olisin edes kyennyt moiseen. Ja oivalluksien ja sattumien viidakossa seikkailtuani olen rohkeasti tarttunut reeneihin uudella innolla. 
Se mikä on muuttanut ajattelu tapaani toimia ja ajatella asioita laajemmin on oivaltava, haastava ja periksi antamaton koulutus. Mikään ei tule ilmaiseksi ja kiitoksilla ei reeni nuotiolla lämmitellä. Sen makeampaa onkin saada ansaittu kehu onnistuneen reenin/suorituksen jälkeen.

Olen huomannut Aapon kehittyneen valtavasti ja itsessäkin huomaan pieniä muutoksia.  Valmiita ei olla millään mittarilla laskettuna mutta se positiivinen energia mikä on alkanut virrata on järisyttävää.  Tahto tehdä ja onnistua on ihan eri maailmoissa ja ne pitkät ajelut kesäisillä teillä ovat kaikki olleet niin vaivan arvoisia.

Meillä on lukuisia haaveita ja unelmia mutta tärkeintä on nauttia matkasta ei perille pääsystä. Minulle nykyisin jokainen reeni on uusi ihana mahdollisuus kehittyä ja oppia lisää. Joskus saatoin mainitakin että koukkuun jää ja pahasti muttei haittaa yhtään. Minun koutsini saa edelleen piiskata meitä eteenpäin ja minä lupaan kuunnella sekä yrittää parhaan kykyni mukaan noudattaa annettuja ohjeita.  Vaikka sitten leikilläkin ja sillähän sitä valtavasti olisin merkitystä.

Padasjoki BH koe ja Janakkala ykköstulos tokossa pistein 163, ei paha ei lainkaan. Syyskuun unelmat odottavat ottajaansa mutta sen varrella nautitaan ja reenataan.  

 BH koe kuvin kaikki kuvat Kristiina Kerttula


Toko koe kuvin

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Rauhoitutaan ! Onnistutaan !

Ohjaajana mulla on kauheasti tekemistä. Kaikenlainen häslääminen vie energiaa itse asiasta ja siinä touhussa kärsii sekä koira että ohjaaja. Tuntuu väliin että kannan taakkana munalukkoa raskaalla kädellä mukanani ja reenin alkaessa sujautan sen tiukasti kiinni ja tukehdun siihen. Siinä ei  enää voi kun yrittää selvitä tai vaihtoehtoisesti olisi kai helpompaa pyytää jonkun aukaisemaan se! Toki parasta olisi omia avain itselleen ja kyetä itse aukaisemaan omat solmunsa ja lukkonsa.

Miksi on niin vaikeaa keskittyä oman tilan ottamiseen ja hallintaan. Olla kuin maailmassa ei olisi ketään muita minä ja koira. Unohtaa kaikki muut hallitulla tavalla. Syventyä olemassa olevaan ja kuunnella ohjeita. Uskoa että maailma on tässä ja nyt !! Se ei ole seuraavassa hetkessä, se ei ole huomenna  ja kohta sekin on mennyt. 


Elämän hallitun kurinalaisuuden rikkoutuminen rasittaa ja riipii ja irti päästäminen vanhoista kaavoista satuttaa. Uuden ajattelun omaksuminen ihastuttaa, vihastuttaa ja pistää tekemään töitä rankalla kädellä. Siinä pyörähtää koko maailma hetkeksi ja keinuttaa kuin aalloilla. Kun vielä saisin keinuttamisen loppumaan ja tunteen että aallot rauhoittuvat ja maa kantaa ohjaajana.

Aapo on koirana valtavan ihana ja kuuntelee ohjeita tai kuuntelisi jos osaisin niitä oikealla tavalla antaa.  Edistystä on toki tapahtunut paljonkin ja tulee tapahtumaankin siitä olen varma. Minulla on kuitenkin maailma kädessäni kun osaan sen käyttää oikein. Ihana koutsi joka sydämellään tekee parhaansa meidän eteen. Lukuisia blogeja selanneena tiedän kuinka tärkeää on löytää oikea ihminen ohjaamaan koirakkoa eli meitä. Hippasen haastavana ihmisenä on tärkeää että minulle kyetään sanomaan asiat niiden oikeillä nimillä. Vain ja ainoastaan sitä kautta pystyn kehittymään ohjaajana ja ehkä oma elämäkin kouliintuu siinä sivussa. Kaikki liittyy kaikkeen ja nivoutuu lopulta yhdeksi. Tästä en ikinä pysty kiittämään tarpeeksi kaikki on liian vähän ♥

Ja miksi tälläinen vuodatus vaikka voisin ennemminkin kertoa kaikista onnistuneista reeneistä. Ja niitä on paljon, lukumääräisesti enemmän kuin täysin epäonnistuneita. Ehkä ne ovat liian itsestään selviä ja notkahdus eilisessä paikkiksessa oli kauheaa. Ja lisätään vielä kontaktin puuttuminen, ohjaajan täydellinen panikoituminen, ohjeiden kuuntelematta jättäminen, koiran unohtaminen ja mitä näitä nyt muita onkaan. Mutta tästä ei voi olla kuin tie ylöspäin ( kuka viisas näin onkaan sanonut , itse luulen että maan allekkin pystyy kaivautumaan ) ja toivottavasti se tie ei keinuta enää ja kurkkua ei kurista ahtaan lukon puristus.  Sillä kaikesta huolimatta ja juuri sen takia viihdyn reeneissä valtavan hyvin.  

Kun vaan muistaisi pakata kaikki edellä mainitut asiat reppuun ja muistaa myös ottaa ne esille sekä mikä tärkeintä käyttää niitä !!

Kuvista kaunis kiitos Kristiina Kerttula !!








Positiivinen pläjäys loppuun eli Aapo on kammennut A-esteen yli ainakin kahdesti, metrin este sujuu mallikkaammin. Ja onhan tässä kaikenlaista jännitettävää mutta niistä kerron tarkemmin toivottavasti iloisissa merkeissä. Sanotaan vaikka että koko viikko kuluu perhosten lepatellessa vatsassa !!  Kivaa loppu kesää kaikille